Uudistunut Koskikartano

Vuosi 2020 oli Koskikartanossa muutosten vuosi. Keväällä Covid-19 -epidemian tuomat rajoitukset toivat meidät täysin uuden tilanteen eteen.  Oli pysähdyttävä tarkastelemaan omaa toimintaamme ja ryhdyttävä kehittämään uusia toimintatapoja selvitä maailmanlaajuisesta kriisistä. 

Ravintolan sisutuksen ja ilmeen päivittäminen oli ollut jo pitkään suunnitelmissamme. Nyt oli oikea paikka tämän toteuttamiseen. Remontin myötä saimme rakennettua yhtenäisen palvelupisteen asiakkaillemme. Palvelukonsepti auttaa palvelemaan asiakkaitamme monipuolisemmin yhdellä kertaa. Asioiminen Koskikartanossa on nyt aiempaa nopeampaa ja helpompaa. 

Uudistuneet Koskikartanon asiakastilat ovat saamamme palautteenkin mukaan nyt nykyaikaiset ja kodikkaat, mikä lisää asiakasviihtyvyyttä. 

Vallitsevien olosuhteiden ja lisääntyneen kysynnän myötä olemme tarkastelleet myös Koskikartanon Take Away-valikoimaa. Olemme muokanneet ja kasvattaneet helposti mukaan noudettavien tuotteiden ja tuotepakettien määrä. 

Kuten aina. Otamme myös kiitollisina asiakastoiveita vastaan valikoiman suhteen, jotta tuotteet olisivat sopivia juuri teille.

Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai January February March April May June July August September October November December